Puhelinmyynti on ehdottomasti sellainen työ mikä jokaisen pitäisi kokea

Janika Reunanen
A-lehdet

Olin kaksi kuukautta kesätöissä A-lehdillä puhelinmyyntityön parissa. Puhelinmyynti on ehdottomasti sellainen työ mikä jokaisen pitäisi kokea. Jokainen päivä on eri tavoin haastava. Jos myynti ei sujunut, sain paljon tukea ja tsemppiä työkavereiltani, joten yhtenäkään päivänä en lannistunut enkä luovuttanut.

Kesääni kuului hyvin erilaisia asiakkaita. Päivittäin kuulin ihmisten elämäntarinoita, olihan se hauska kuulla miten muilla menee, kun minä olen töissä. Kaikki asiakkaat eivät varsinkaan alussa pidä siitä, kun puhelinmyyjä soittaa, mutta usein juttelun edetessä tunnelma lämpenee.

Kesän ihanin asiakkaani oli hieman vanhempi rouva, jonka kanssa en saanut kauppoja, mutta juttelun päätteeksi hän sanoi minun olevan hyvä myyjä, mutta ei voinut sillä kertaa tilata. Kiitin häntä kovasti. Kun olin lopettamassa puhelua, hän vielä tokaisi, että voisi lähettää minulle pullia kahvitauolle, jos tietäisi osoitteen.

Mikään päivä kesästäni ei kuitenkaan mennyt niin kuin olin suunnitellut. Usein esittelin itseni Aamulehden työntekijänä. Koska mietin liikaa sanomisiani, niin tietenkin sanoin väärin. Näistä kömmähdyksistä selvisin aina kertomalla, että olen juuri aloittanut kesätyöntekijä. Kaikista kömmähdyksistä ja heikoimmistakin myyntipäivistä huolimatta en olisi voinut saada parempaa kesätyöpaikkaa.

Puhelinmyynnissä kaikki on kiinni itsestä: myynnin oppiminen, palkka, työssä kehittyminen, kaikki! Tässäkin työssä on kyse vain omasta asenteesta ja halusta. Olen kiitollinen kaikille työkavereilleni tsemppauksista ja huolenpidosta. Silti eniten kiitollinen olen työnantajalleni, joka antoi minulle mahdollisuuden näyttää, että nuoretkin voivat pärjätä tässä työssä. Työ on haastavaa, mutta hyvällä koulutuksella minäkin opin myymään lehtiä puhelimitse, onnistuneesti.

Janika Reunanen

A-lehdet Oy Tampereen toimisto

Scroll to Top