Kesätyö myynnin parissa pilke silmäkulmassa

Iiro Nissinen
Suomen Telecenter

Iiro Nissinen päätti palata tutun työn ja yrityksen pariin kesäksi. Iiro on tehnyt pääosin myyntityötä opiskelujensa lomassa ja koki, että myös kesänä 2016 työ myynnin parissa on paras vaihtoehto. Kesätyöpesti kesti tällä kertaa kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin, minkä jälkeen edessä oli paluu varhaiskasvatusopintojen pariin Tampereen Yliopistolle.

Alun perin Iiro haki Suomen Telecenter Oy:lle vuonna 2008 kuultuaan tutuiltaan hyviä kokemuksia yrityksestä. Iiro oli tehnyt puhelimitse myyntiä aiemminkin, joten työn vaatimukset olivat tuttuja. Tuttava oli vinkannut Iirolle siirtymistä Suomen Telecenterille ihan siksi, että hän pääsisi myymään monipuolisempia palveluita. Opiskelujen lähestyessä loppuaan Iiro päätti hakea tuttuun paikkaan hommiin uudelleen. Hyvät kaverit ja rento ilmapiiri painoivat valinnassa paljon.

Kesä 2016 sujui odotusten mukaisesti. ”Kauppaa tuli, kuten olin etukäteen suunnitellutkin ja sain tehtyä ne tulokset mitä tulin tekemään”, Iiro summaa. Kesääkin tuli vietettyä. Iiro teki seitsemän tunnin työpäiviä, joiden jälkeen jaksoi hyvin vielä nauttia kesästä. Iiro muistelee hyvillä mielin tämän kertaista aikaa Suomen Telecenterillä. ”Mitään erityisiä kommelluksia tai sattumuksia ei varsinaisesti tule mieleen”, Iiro toteaa ja jatkaa pilke silmäkulmassa: ”Johtuu luultavasti siitä, että arki STC:llä on yhtä kommellusta ja naurua täynnä.”

suomen_telecenter_iiro_nissinen
Scroll to Top