Asiakkuus 2026 -tapahtuma:
asiakas keskiössä jo 15 vuotta!

Asiakkuus-tapahtuman 15. juhlavuosi! Vuodesta 2012 lähtien järjestetty Asiakkuus on tiettävästi vanhin yhtäjaksoisesti vuosittain järjestettävä markkinointialan tapahtuma Suomessa.

Datasta ymmärrykseen. Ymmärryksestä dialogiin. Dialogista uskollisuuteen. Nämä olivat aihealueet Asiakkuus 2012 -tapahtumassa. Still going strong.

Monessa suomalaisyrityksessä tehdään maailmanluokan markkinointia ja meillä on maailmanluokan markkinoinnin tekijöitä. Juhlavuonna lavalle nousee 9 huippuluennoijaa, jotka ovat saaneet aikaan huomattavasti tavallista parempia tuloksia urallaan. Suurin osa heistä on ollut matkan varrella äänessä ASML:n eri tilaisuuksissa saaden kaikki erinomaisen osallistujapalautteen. Juhlavuonna kiinnostuksen kohteena on AI-, data- ja analytiikkavetoinen moderni maailmanluokan markkinointi kattaen laajasti juuri nyt pinnalla olevia ja ajankohtaisia markkinoinnin eri osa-alueita.

Asiakkuus 2026 -tapahtuma kokoaa tiistaina 10.11. viidettätoista kertaa saman katon alle ja ruutujen ääreen asiakkuuksien, asiakaskokemuksen, markkinoinnin, myynnin sekä liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen ammattilaiset. 

Osallistujapalautetta Asiakkuus-tapahtumasta:

”Vuoden paras tapahtuma omassa kategoriassaan”
“Sisältö oli tosi kiinnostavaa ja puhujat hyviä. Ei markkinointipläjäyksiä, vaan aika lailla täyttä asiaa ja konkretiaa.”
“Kiitos valtavan onnistuneesta, hyvin suunnitellusta ja toteutetusta tilaisuudesta. Tilaisuus toimi erittäin hyvin myös etätoteutuksena. Kaikki esiintyjät olivat hyviä puhujia, puheenvuorot erilaisia ja ajankohtaisia sekä Anna juontajana mainio. Lämmittelykysymykset ja yleisön kysymykset lisäsivät interaktiivisuutta. Kaikkiaan onnistunut ja inspiroiva päivä!”
”Hyvä fiilis läpi päivän. Hyvät ja ajankohtaiset puheenvuorot, mielenkiintoisia näkökulmia ja caseja. Hyvät tarjoilut, aamupala, lounas ja ip kahvit.”
“Tapahtumaan oli helppo liittyä myös etänä ja esiintyjät olivat todella mielenkiintoisia. Oli hauskaa, että asiantuntijoita oli monilta eri aloilta.”
”Näkökulmat olivat todella erilaisia. Tämä on rikkaus ja oli ehdottomasti hyvä asia.”
“Asiakkaat maksavat palkkani. Haluan, että he jatkossakin tekevät niin.”

Ohjelma

08:15-09:00

Aamupala

09:00-09:50

Kumpaan AI törmää teillä ensimmäisenä: dataan vai kulttuuriin?

Tulokset ratkaisee, suunnitelmat ei. Tämä sopi oikein hyvin Petri Kokolle, kun hän huippu-urheilijauransa jälkeen työskenteli Nikellä ja myöhemmin liki 20 vuotta Googlella. Googlerina hän vaihtoi AI-first-moodiin vuonna 2019. Kokko ei ole ulkoistanut ajatteluaan tekoälylle. 

Ihmiset, jotka saavat aikaan tuloksia ja vievät transformaatiota eteenpäin jakavat monesti yhteisiä piirteitä, kuten kyvyn priorisoida brutaalisti, taidon haalia kasaan rahat ja oikeat ihmiset muutoksen läpiviemiseen, Execution is everything -asenteen ja intohimon eksperimentoida jatkuvasti. Puheenvuorossaan Petri kertoo, miten vältät data- ja kulttuurikarikot AI-transformaatiossa. 

Petri Kokolla on laaja ja monipuolinen johtajakokemus huippupesteistä Suomessa ja maailmalla. Hän työskenteli Googlella 18 vuoden ajan, viimeisimpänä Keski-Euroopan asiakasratkaisujen johtajana. Kokko on toiminut myös Niken Suomen maajohtajana. Tällä hetkellä hän on hallitusammattilainen (mm. Oras, Arbonaut ja Hanken & SSE Executive Education) ja Hankenin executive in residence. Tässä roolissa hän tuo liike-elämän näkökulmaa opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Kokko edistää tehtävässään korkeakoulun tekoälymurrosta. Petrillä on myös tausta maailmanluokan taitoluistelijana.

Petri Kokko, Board Director, Executive in Residence (Hanken School of Economics), 18 Years at Google, Nike, Amer Sports (Nordic & DACH Markets)

09:50-10:30

Askel kohti parempaa aivoergonomiaa, hyvinvointia ja jaksamista – mutta miten?

Informaatiotulva, jatkuvat keskeytykset ja alati kiihtyvä muutostahti kuormittavat aivojamme tavalla, johon niitä ei ole rakennettu. Miten säilyttää keskittymiskyky, työn laatu ja jaksaminen, kun huomiostamme kilpaillaan lakkaamatta? Monan puheenvuorossa sukelletaan aivoergonomiaan: siihen, miten aivot toimivat, mikä niitä kuormittaa ja miten vireystilaa, keskittymistä ja palautumista voi tukea. Näkökulma ulottuu tekoälyä laajemmalle, digitalisaatioon ja keskeytyksiin, jotka muokkaavat arkeamme jo nyt. Saat konkreettisia, aivotutkimukseen pohjautuvia keinoja välttää ajattelutyön sudenkuopat ja rakentaa kestävämpää, inspiroivampaa työarkea.

Mona Moisala on aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori. Hän on tutkinut muun muassa aivojen ylikuormittumista ja keskittymiskykyä. Mona on laajemminkin kiinnostunut siitä, miten aivomme sopeutuvat nyky-ympäristöön, jossa painimme informaatiotulvan ja lisääntyneen kiireen tunnun kanssa. Monan tavoitteena on auttaa ajatustyöläisiä tekemään työtään aivoystävällisemmin.

Mona Moisala, psykologi, yrittäjä, Aivollinen Oy

10:30-11:00

Hengähdystauko

11:00-11:30

Markkinointi asiakkaan äänenä päätöksenteossa ja johtoryhmässä

Johtoryhmässä tehdään jatkuvasti päätöksiä investoinneista, prioriteeteista, tuotteista ja kasvusta. Jos asiakkaan ääni ei ole niissä mukana, päätökset perustuvat helposti sisäisiin tavoitteisiin, historialliseen tietoon tai oletuksiin. Ullan puheenvuorossa kuulet ettei markkinoinnin rooli johtoryhmässä ole tehdä markkinointiviestintää, vaan tuoda asiakkaan näkökulma päätöksentekoon: mitä asiakas tarvitsee, missä hetkissä hän tekee valintoja, mikä saa hänet kiinnostumaan ja miten yritys lunastaa lupauksensa käytännössä.

Ulla Koret on markkinoinnin ja kaupallistamisen ammattilainen, jolla on yli kahden vuosikymmenen kokemus eri toimialoilta. Hän on työskennellyt ICT-alalla, mediassa Fonectalla ja MTV:llä sekä finanssisektorilla Danske Bankissa. Danske Bankissa Ulla on toiminut vuodesta 2016 lähtien markkinoinnin johtotehtävissä sekä kaupallisen johtajan roolissa. Kiinnostusalueita ovat liiketoiminnan kehittäminen, asiakasymmärrys, vahvat brändit ja vaikuttava viestintä nykyteknologian mahdollisuuksia unohtamatta. 

Ulla Koret, Head of Marketing Finland and Sweden, Danske Bank

11:30-12:00

Asiakaskokemus AI-aikakaudella – miten pidät kiinni kokemuksen punaisesta langasta?

Kehitys on yhä nopeampaa ja voimme automatisoida merkittäviä osia digitaalisesta asiakaskokemuksesta. Moni asia helpottuu ja asiakkaan kokemus paranee… tai ainakin… nopeutuu? Miten jätämme asiakkaalle hyvän tunnejäljen? Miten arvolupauksemme muuttuu? Mihin asioihin on kiinnitettävä huomiota, jos haluaa onnistua voittavan asiakaskokemuksen synnyttämisessä AI-aikakaudella? Entä miten käy luottamuksen?

Salla Ketola on johtanut datakyvykkyyksiä, digitaalista liiketoimintaa ja asiakaskokemusta useissa suurissa yhtiöissä ja monimutkaisissa muutostilanteissa. Sallan työkokemus yltää Nokialta ja Sanomalta VR:n ja Postin kautta S-ryhmälle, ja tällä hetkellä hän johtaa maineen ymmärtämiseen keskittyvää kasvuyhtiötä Reputation & Trust Analytics Oy:tä. Hänen uransa punainen lanka on tiedolla johtaminen ja intohimonsa uusiutuvan asiakasarvon luominen murrostilanteissa.

Salla Ketola, toimitusjohtaja, Reputation & Trust Analytics. Hallituksen jäsen Yle, Columbia Road ja Naisten Linja Suomessa ry

12:00-13:00

Lounastauko

13:00-13:30

Brändillä eli tunteella johtaminen

Veli-Pekka Ääri kertoo, miten Tokmannilla brändin johtaminen tarkoittaa asiakkaan kokeman arvon johtamista alusta loppuun. Brändillä johtaminen tarkoittaa siis asiakaskokemuksen johtamista, koska henkilökuntakin on syytä saada innostuneena mukaan. Muuta johtamista ei kannata juuri priorisoida. Markkinoinnin johtaminen on siis markkinoilla etenemisen johtamista. Siihen voi tarvittaessa liittyä myös mainonta. Veepee avaa esityksessään johtamisen vaikuttavuutta omakohtaisin esimerkein.

Veli-Pekka Ääri on johtanut muutosta ja kasvua kaupallisella propagandalla jo tovin, viimeiset viisitoista vuotta vähittäiskaupassa. Tunnustusta hän on saanut porukoineen mm. Halpuutuksesta, S-mobiilista sekä mr. Tokmanni- konseptista, Effieiden ja leijonien muodossa sekä tavoitteiden ylittämisen johdosta. Nykyisin hän toimii Tokmanni kaupallisena johtajana Suomessa.

Veli-Pekka Ääri, Suomen kaupallinen johtaja, Tokmanni

13:30-14:00

Hyväntuulisuudesta epäreilua kilpailuetua

Miten helposti lähestyttävä, positiivinen ja ihmisläheinen brändi muuttuu kasvuksi ja kilpailueduksi? Esityksessä Isko avaa, kuinka aito ja erottuva brändi raivaa liiketoiminnalle ja kasvulle tilaa markkinoilla, madaltaa asiakkaan kynnystä ja ohjaa kohti ostopäätöstä.

Isko Lappalainen johtaa Oomin brändiä ja markkinointia. Hän on ollut rakentamassa Oomista energia-alan tulokkaasta valtakunnalliseksi kasvuyhtiöksi sekä laajentamassa brändiä sähkönmyynnistä uusiin arjen palveluihin. Iskolle brändi ei ole pintaa tai päälle liimattua viestintää, vaan liiketoiminnan työkalu, joka ohjaa valintoja, vauhdittaa kasvua ja tekee asiakkaan arjesta helpompaa.

Isko Lappalainen, Head of Brand Marketing, Oomi

14:00-14:30

AI palvelutuotannossa: kustannussäästöjä vai parempia asiakaskokemuksia vai molempia?

Moni tekoälyhanke käynnistyy tavoitellen tehokkuutta ja kustannussäästöjä. Asiakkaalle niillä on kuitenkin merkitystä vain, jos asiointi samalla helpottuu. Asiakas ei kysy, kuinka paljon prosessi tehostui. Asiakas kysyy: Saanko apua? Kuinka nopeasti saan apua? Pitääkö minun kertoa sama asia uudelleen? Ratkeaako ongelmani kerralla? Kari Aho jakaa käytännön kokemuksia siitä, miten tekoäly ja AI-agentit ovat muuttaneet IT-palvelutuotantoa sekä miten asiakaskokemus, liiketoimintahyödyt ja kustannustehokkuus voidaan yhdistää onnistuneesti. Paras tekoäly ei välttämättä säästä eniten euroja. Se säästää eniten asiakkaan aikaa.

Kari Aholla on lähes 20 vuoden kokemus liiketoimintasovelluksista, IT-palveluista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Hän on johtanut useita liiketoimintoja, kehittänyt palveluita ja kasvattanut asiakkuuksia eri toimialoilla. Tällä hetkellä Kari vastaa Elisa Oyj:ssä Business Applications-, Microsoft- ja tekoälyliiketoiminnan kaupallisesta kehittämisestä. Viime vuosina hänen työnsä on keskittynyt erityisesti tekoälyn, AI-agenttien ja automaation hyödyntämiseen liiketoiminnan ja palvelutuotannon uudistamisessa

Kari Aho, Commerce Lead, Elisan IT-liiketoiminta

14:30-15:00

Iltapäiväkahvit

15:00-15:30

TBA


Lorem ipsum

NN

15:30-16:00

TBA

Loremp Ipsum

Lorem ipsum

NN

Ohjelmaan saattaa tulla muutoksia. Tapahtuman järjestää ASML (Asiakkuusmarkkinointiliitto) yhteistyössä Elisan kanssa.

Hinnat

Ryhmäalennukset: Ilkka Halttunen (CMO, ASML) ilkka@asml.fi tai 0400 974 184

SUPER EARLY BIRD HINNAT 10.9. ASTI
Crowne Plaza: ASML-jäsenyritysten ammattilaisille 495 €, muille 545 €.
Online-osallistuminen: ASML-jäsenyritysten ammattilaisille 395 €, muille 445 €

Kaikkiin hintoihin lisätään alv 25,5%.

Crowne Plaza: Hinta sisältää terveellisen aamupalan, maittavan lounaan ja iltapäiväkahvit pikkumakean kera.
Online-osallistuminen: Lähetämme osallistumislinkin, joka on henkilökohtainen eikä sitä saa luovuttaa muille osapuolille. Sisältöä ei saa esittää muille eikä kopioida, jakaa eteenpäin tai tallentaa omiin laitteisiin.Tapahtuman tekijänoikeudet ovat ASML:llä.

Ilmoittautumisen peruutusehdot: Ohjelmaan saattaa tulla muutoksia. Osallistujan vaihtaminen on maksutonta tapahtuma päivään asti. Viimeinen peruutuspäivä on kahta viikkoa (14 vrk) ennen tapahtumaa. Mikäli osallistuminen perutaan tämän jälkeen (3–13 vrk ennen tilaisuutta), laskutamme 50 % tapahtuman hinnasta. Kaksi (2) arkipäivää ennen tapahtumaa tai sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme koko osallistumismaksun.

Ilmoittaudu

This field is for validation purposes and should be left unchanged.
Ilmoittaudun*
Laskutustiedot: ilmoita joko verkkolasku- tai paperilaskuosoite

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Osallistujatietojen käsittely ASML:n, ja Elisan tietosuojaselosteiden mukaisesti.

Main Partners

Elisa on yksi Suomen suurimmista ja innovatiivisimmista IT-kumppaneista. Olemme tekoälykehityksen edelläkävijä ja hyödynnämme automaatiota laajasti liiketoiminnassamme. Missiomme on rakentaa digitalisaation avulla kestävä tulevaisuus, ja olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme huippuluokan ratkaisuja, jotka tukevat tätä tavoitetta.

Meillä on vahva osaaminen modernien IT-ympäristöjen rakentamisessa sekä asiakaspalvelun ja -kokemuksen kehittämisessä. Tekoäly on palveluissamme sisäänrakennettuna ja tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme kiihdyttämään liiketoimintaansa tekoälyn avulla uudelle tasolle.

Partners

Scroll to Top